tiistai 18. heinäkuuta 2017

Matalalentoa

Viime päivät ovat olleet minulle raskaita. Tänä aamuna, kun heräsin niin olo oli jotenkin erityisen väsynyt ja lähdin hitaasti käyntiin. Ei ehkä vähiten siksi, että meidän molemmat tytöt on muualla yökylässä ja olin etukäteen pyytänyt aamutalliin yhden tytön jakamaan ruokia hevosille, joten alitajunnassakin ajattelin, ettei tarvi herätä aamulla niin aikaisin. Onneksi meidän kuopus Väinö oli samaa mieltä ja vedimme sikeitä halikaulassa aamuyhdeksään saakka. Meiltä lähti myös tänään neljä highland-nautaa teurastamolle aamuvarhaisella (pieni mainos väliin: lihat tulevat pian tilallemme suoramyyntiin), joten Mikkokaan ei ollut minua kotona herättelemässä aamukahville.

Osa teistä facebookkia seuraavista lukijoista on varmaan huomannut, että minulla on muutama hevonen myynnissä, yhteensä neljä, ja raskaan viime päivistä on tehnyt se alati puhelimessa roikkuminen ja hevosten esittäminen. Pieni haikeuskin on jo iskenyt, koska nämä ko. hevoset on olleet meillä kauan ja ovat minulle tärkeitä työkavereita, mutta ymmärrätte varmaan etten voi kaikkia hevosia pitää täällä, kun normaali ratsastustuntitoiminta meillä alkaa olla lopuillaan. Toisaalta olen innoissani muutoksesta, että jatkamme ratsutus- ja valmennustallina, mutta onhan noista hevosista tullut rakkaita tietenkin. Olisin ihan sydämetön, jos sanoisin että niiden myyminen ei tunnu missään. Kai pitää vain toivoa, että kaikki löytävät sopivan ja hyvän kodin ajallaan. Mitään kiirettä meillä ei ole päästä niistä eroon, joten haluan itsekin varmistua, että oikea hevonen ja oikea ostaja kohtaavat.

Ulkona on harmaa sadepäivä, joten tuntuu luontevalta julkaista tässä samalla viime viikon perjantain tunnelmia sateisesta aamutallista. Toivotaan, että säätiedotuksiin on luottamista ja loppuviikosta olisi taas aurinkoisempaa keliä ja sitä myöten ripaus parempaa mieltäkin!



keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Treenivinkkejä Osa 3 - Laukanvaihtoharjoitus

Treenivinkkejä -sarja, jonka julkaisen youtube-kanavallani (Niemelän Hevospalvelu), jatkuu tänään yhden puomin laukanvaihtoharjoituksella. Videolla esiintyy jälleen kerran ihana hevoseni Cooltiger, joka on 8v holsteiner-ruuna. Tikrun kanssa vaihdot ovat aina välillä tuottaneet pään vaivaa, varsinkin viime kesänä, jolloin hevonen oireili kipeää mahaansa ja se vaikutti meidän kaikkeen ratsastukseen. Otimme silloin rajusti takapakkia, jonka vuoksi hyvässä vauhdissa ollut kisaaminen jäi vähemmälle. Nyt nuo ongelmat ovat kuitenkin menneen talven lumia, joten olemme päässeet taas esteille ja tekemään järkeviä harjoituksia edistyen asioissa. Suunnitelmissa on jatkaa seuraavassa treenivinkkisarjan osassa myös vaihtoharjoituksilla, mutta otetaan sitten mukaan hyppyjä myös. Mukavia ratsastushetkiä kaikille ja muistakaa näillä lämpimillä keleillä juottaa hevonen hyvin ennen ja jälkeen ratsastuksen!




maanantai 3. heinäkuuta 2017

Varsin mukava viikko

Apua, olen irtaantunut ihan kokonaan kotitöistä. Meillä ei kesällä pahemmin siivota eikä näköjään kukaan laita tiskejä eikä pyykkejäkään. Sitäkin enemmän kuljetaan sisään ja ulos ja pidetään ovea ja ikkunoita auki ja hetken ulkona olon jälkeen huomataan, että taas voisi hakea lapsille jotain evästä ja keittää kupposen kahvia ja kaivaa vielä jätskit pakastimesta. Ihan parasta! Illalla ihmetellään, että ollaanko me syöty koko päivänä mitään "oikeeta" ruokaa ja yleensä ei olla. Ennen nukkumaan menoa pestään lapsien jaloista ja naamoista päivän pölyt ja hiekat ja aamulla taas sama kesäily alkaa.

Mikä siinä kesässä on että kaikki tuntuu niin paljon kivemmalta? Tuskin se pelkästään kotitöiden laiminlyönnistä johtuu tai että kukaan ei ole vaatimassa tätä äitiä pottukattilan ääreen?



No ei me ihan kokonaan kesärentuiksi olla alettu, että toki tilan töitä on kesäisin valtavasti ja niissä aika rientää vauhdilla aamusta iltaan vaikka kuinka tekisi. On ollut niin kiireistä, että en ole ehtinyt kuvata treenivinkkejä-sarjan kolmatta osaa enkä pahemmin my day -videoitakaan, mutta kamera on ollut sitkeästi mukana joka päivä. Tässä kesäisiä kuvia meidän pihalta ja talon takaa joen rannasta, joita napsin eilen iltatallin jälkeen. Mielestäni meidän pihassa on aika ihania puita. Löytyy tammi, vaahtera, käärmekuusi ja iso punakoivu. Ne on vain aikanaan istutettu melko lähelle toisiansa, että saa nähdä kuinka mahtuvat myöhemmin olemaan, koska nuo kaikki ovat kuitenkin isoja puita ja kasvavat vain lisää vuosi vuodelta. Jännityksellä odotan. Meidän piha on muutenkin aika rönsyilevä. Villejä kukkia kasvaa siellä täällä eikä muutenkaan ole laitettu pihaa sen kummemmin. Ehkä vielä joskus? Tällä hetkellä annetaan kaikkien kukkien kukkia ja mietitään niitä laitettuja kukkapenkkejä sitten myöhemmin.








Viikon suunnitelmissa on päästä kuivan heinän tekoon. Säätutka ennustaa pikkusateita huomiselle ja keskiviikolle, mutta torstaina saattaa alkaa poutajakso taas, joten loppuviikko voi mennä traktorihommissa. Heinän teon lisäksi tälle viikolle olen sopinut vieraiden hevosten ratsutusta, muutaman tunnin pidon, hevoshierojan käynnin sekä kirjanpito pitäisi laittaa ajantasalle ..ja vaikka kuinka kirjoituksen alussa kerroin tuosta kotitöiden suveneerista sivuuttamisesta niin olisi kaikkien kannalta parasta, että tekisin tällä viikolla edes jotain tämän hyrskyn myrskyn eteen. Vaatekaappini on kirjaimellisesti huoneen lattialla, koska erottelin siitä muutamia vaatekappaleita myyntiin yhdelle facebook- palstalle. Onneksi Mikko peruutti työreissun johon olisi ollut huomenna lähtö. Tällä hetkellä en voisi olla onnellisempi siitä, että hän jää kotiin! Jes!



Minulla on semmoinen kutina, että nyt on varsin mukava viikko tulossa. Toivottavasti teillä myös. Nautitaan kesästä ja pidetään peukut ylhäällä, että sitä on vielä pitkään jäljellä!

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kuvia kissanpennuista (söpöysvaroitus)

Viime aikoina on tapahtunut kaikenlaista. Vähäisimpänä ei varmaan se, että löysimme vanhan navetan uumenista tallikissa Vapun kolme pentua, jotka asuvat nyt tallitoimistossa. Vappu on kilpikonnavärinen 7 v maatiaiskissa, jonka päätoimi tallilla on huolehtia hiirten ja muiden tuholaisten hävityksestä. Vapun ihanat pienet söpöliini vauvat pääsivät eilen haistelemaan kesän tuoksuja, kun tytöt ulkoiluttivat niitä päivän päätteeksi.











Tytöt nimesivät kisut ja tämä oranssi kiltti poika on nimeltään Loyd.



Pullea ja rauhallinen harmaa-valkoinen tyttö Bella.



Saanko esitellä: selvästi metsästäjien sukua, supernopea ja vilkas tyttö Maya, jolla näyttäisi olevan asenne kohdillaan.

Meillä on jo tilalla kaksi kissaa, pentujen emä Vappu ja toinen kissa Nala, joten nämä pennut muuttavat uuteen kotiin sitten kun sen aika on.. Mutta siihen asti annamme niille sylin täydeltä rakkautta sillä näistä ei vain malta pysyä erossa. Niin söpöjä ne ovat!

Kesäisiä töitä

Jestas, miten mahtava kesäsää tänä viikonloppuna! On tuntunut hyvältä paistatella auringossa sateisen jakson jälkeen. Torstaina aloitettiin rehupaalien teko lehmille ensi talvea varten ja eilen jatkui sama homma sarkapelloilla. Tässä kuvasatoa eiliseltä.
















Paalauksen jälkeen käytiin syömässä grillillä ja jätskillä ja sitten ajeltiin katsomaan mitä laitumella oleville hiehoille kuuluu.


Tämä simmental-hieho osaa ottaa rennosti. 


Käytiin vielä illalla keräämässä muutamia kiviä pellolta, ettei sitten niittäessä tarvi pelätä pahinta. Vaikka oli pitkä päivä niin oli kyllä mukavaa. Lapsetkin kehui, että oli ihan mahtava päivä. Mukavia muistoja lisää jokaisen taskuun.

Ihanaa kesäviikonloppua kaikille!