Ratsukon tasapaino

Vapaana hevoset liikkuvat hyvässä tasapainossa jo varsasta lähtien. Hevosta ei ole luotu kantamaan ratsastajaa, joten ratsukoulutuksen alettua hevosen tasapaino horjuu, kun selkään tulee ylimääräistä painoa. Tällä viikolla tunneilla ja valkoissa puhuttaa tämä tärkeä asia eli ratsukon tasapaino.

Hevosella on syntyessään hyvä tasapaino. Jo päivän ikäinen varsa pystyy laukkamaan kaarteita kompastelematta.

Harmia perusratsastuksessa aiheuttaa hevosen kädelle painaminen, vinona kulkeminen, toinen lapa edellä kaahottaminen, jännittyneisyys ja monet muut huonosta tasapainosta johtuvat virheet. Ratsastajan tehtävä on ratsastaa hevosta niin, että sen on mahdollisuus kulkea hyvässä tasapainossa ja rentona. Ratsastaja ei usein huomaakaan olevansa itse esteenä hevosen parempaan suorittamiseen eikä näe ongelmien alkuperää vaan ajattelee hevosen olevan tahallaan hankala tai huono. Monet ongelmat johtuvat ratsukon huonosta tasapainosta.

Nuoren hevosen ensimmäisen ratsastajan tulee olla kokenut ja hyvän istunnan omaava henkilö, jolla on taito pysyä liikkumattomana selässä ja huomioida ratsastaessaan myös hevosen mielentila, jotta hevosen tasapaino ei  pääse järkkymään ja hevosen alkukoulutus sujuu ilman ongelmia. 

Ratsastaja säilyttää koulutetun hevosen tasapainon tai auttaa kokematonta hevosta parhaiten tasapainoon hyvällä istunnalla, keskivartalon hallinnalla, ratsastamalla sopivassa tempossa ja pitämällä avut selkeinä ja rauhallisina. Tällaista ratsastusta lähdemme tavoittelemaan. Hyvässä tasapainossa oleva hevonen on miellyttävä ratsastaa, kantaa itse itsensä, pysyy rentona eikä ota tukea ratsastajastaan.

Tasapainon tavoittelu aloitetaan siinä vauhdissa missä hevonen pystyy kulkemaan ratsastajan kanssa helposti halliten koko oman kehonsa. Tämä on yleensä käynti ja rauhallinen ravi. Siitä edetään helppoihin käynti-ravi siirtymisiin ja vähitellen tempon muutoksiin. Joku voi nyt ajatella, että eihän hevosella voi koko ajan ratsastaa niin hitaasti - toki hevonen tarvitsee myös reipasta menoa, mutta vauhti ei kuulu perusharjoitteluun kentällä, kun tasapaino on vielä hakusessa. Reippaampaa liikettä aletaan tavoitella sitten, kun tasapaino sen sallii. Kun ratsastat, keskity todella siihen mitä vaadit hevoselta. Onko hevosella valmiuksia tehdä asiat, kuten pyydät? On surullista nähdä hankalaksi leimattuja hevosia, joita ei ole ratsastettu koskaan hyvään tasapainoon ja näin ollen niillä ei ole pehmeällä tuntumalla kulkemiseen ja kokoamiseen vaadittavia taitoja ja lihaksia.

Tasapainoharjoittelu vaatii hyvät lämmittelyt, jotta hevonen pystyy venymään liikkeisiinsä helposti ilman jännitystä ja pysyy rentona. Varsinkin kokemattomien hevosten on vaikea heti ratsastuksen alussa kulkea hyvässä tasapainossa puutteellisen lihaksiston ja joustamattomuuden vuoksi. Pelkästään lavoista ylös ja turpa eteen ratsastus ei riitä vaan tasapainossa jatkuvasti kulkeminen vaatii hevoselta voimaa. Voimaa ei synny muutamassa ratsastuskerrassa vaan se vie 1-2 vuotta. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta treenaaminen kannattaa. Hyvässä tasapainossa kulkeva hevonen on ilo ratsastaa!

Tasapainoista uutta viikkoa ja motivaatiota maanantaihin!

Essi

Ratsastajan jalan paikka ja asento

Viime viikolla harjoittelimme eteenpäin ajavaa pohjeapua. Tavalliseksi ongelmaksi ilmeni, että suurin osa ratsastajista käytti pohjetta välillä vahingossa tasapainottamaan omaa istuntaansa, jolloin mieleeni tuli, että olisi hyvä kerrata ratsastajan jalan paikka, oikeaoppinen asento ja harjoitella asennon säilyttämistä liikkeessä.

Kuvat ovat Tikrusta kesältä. Lupaan, että pian on tulossa uusia ratsastuskuvia :) Kuvat: Vilma Niemelä

Menet kevyttä ravia ja pohje hakkautuu vahingossa hevosen kyljessä sitä mukaa, kun kevennät - kuulostaako tutulta? Tämä on seurausta keskivartalon lihasten puutteellisesta käytöstä ja siitä että jalka ei ole rentona omalla paikallaan istunnan alla. Ratsastajan keskivartalon tasapaino ja se että jalka on istunnan painopisteen alla, vaikuttaa kaikkein eniten ratsastajan tapaan käyttää pohkeita. Oikeaoppinen jalan asento onnistuu useimmilla ratsastajilla hevosen seistessä paikallaan, mutta kun hevonen lähtee liikkeelle, varsinkin raviin tai laukkaan, ratsastajan istunta jännittyy ja ratsastaja työntää ylävartalonsa jalustinta vasten irti satulasta ja jatkaa ratsastamista koko ajan puristelevalla pohkeella. Jos jalka on liikaa kiinni hevosessa, pohje hakkautuu hevosen liikkeen tahdissa ja ratsastaja sanoo tahtomattaan hevoselle koko ajan ”mene, mene, mene…” Seurauksena on se, että reipas hevonen jännittyy ja juoksee vain enemmän eteen ja laiska hevonen tylsistyy ja turtuu pohkeelle lisää.

Tulevalla viikolla käymme jokaisen tuntilaisen ja valmennettavan kanssa henkilökohtaisesti läpi jalan asennon ja korjaamme tarvittaessa. Ihanne olisi, että ratsastaja saisi jalan painon valumaan alas auki olevista lonkista niin että yläpohje lepää rennosti kiinni hevosessa ja alapohje hieman irti. Polvi ei purista. Jalustin tulee olla päkiällä ja paino kantapäillä. On erittäin tärkeää, että satula on hyvä ratsastajalle, jalustinhihna on oikean mittainen ja kengät ratsastukseen sopivat. Lisäksi harjoittelemme jalan asennon säilyttämistä ainakin käynnissä ja ravissa.

Haastan kaikki muutkin, kuin omat oppilaani käymään tulevalla viikolla läpi oman jalan asentoa ja vaikka videoimaan omaa ratsastusta ja tarkastelemaan siitä pohkeen käyttöä ja pysyykö jalka paikallaan, kun hevonen kävelee, ravaa tai laukkaa. Kannattaa aloittaa harjoittelu rauhallisessa tahdissa. Mitä enemmän energiaa hevosen liikkeessä on, sitä enemmän on istunnalla hallittavaa.

Mukavaa tulevaa viikkoa ja tsemppiä treeneihin!

Essi

Ohjastuntuma ja eteenpäin ajava pohje

Meidän tallin hevosilla oli ansaittu joululoma ratsastustunneista yhtä aikaa koululaisten joululoman kanssa. Osa hevosista tietysti liikkui tarpeen mukaan loman aikanakin kevyesti. Itse en malttanut ihan pelkille tallitöille heittäytyä vaan kävin joulun aikaan ratsuttamassa muiden hevosia ja pitämässä muualla valmennuksia. Loman aikana minulla kuitenkin oli sen verran vapaa-aikaa, että päässä alkoi muhia ajatus siitä, että haluan käydä omien tuntilaisten kanssa läpi kevään aikana kaikki ratsastuksen perusasiat  niin että jokainen ryhmä tekee silti tehtäviä tasollaan, mutta ratsastuksessa säilyy koko kevätkauden läpi punainen lanka, joka vie parempaan lopputulokseen. Halusin vielä lisäksi julkaista täällä blogin puolella ja instagramissa (niemelanhevospalvelu) viikottain ratsastusohjeita ja vinkkejä harjoitteluun, joten nämä kaksi ajatusta yhdistyivät.

Itse inspiroidun ratsastuksessa juuri lukemalla kokeneiden ratsastajien kokemuksia ja oivalluksia ihan perusratsastuksesta, joita sitten testaan itse ratsastamalla. Minusta on myös niin paljon kivempi ratsastaa, jos on ns. ratsastussuunnitelma mielessä. Toivon, että mahdollisimman moni saa postauksistani apua ratsastusongelmiin ja miksei edistyisikin näiden kirjoitusten avulla. Kahden viikon jälkeen olen jo saanut omilta valmennettaviltani positiivista palautetta. Kirjoitusten avulla he ovat voineet valmistautua treeniin paremmin, kun ovat tienneet tarkalleen mitä tuleman pitää ja myös pystyneet kertaamaan tunnilla käytyjä asioita jälkeenpäin.

Loman jälkeen ensimmäisellä ratsastusviikolla paneuduimme kuolaintuntumaan. Ratsastajille tyypillisiä ongelmia on että hevonen painaa kuolaimelle, on liian kevyt tai epätasainen, jopa repii ohjat kädestä. Mikä avuksi? Ensiksikin on ymmärrettävä, että ohjasavut ovat olemassa tukemaan istunta- ja pohjeapuja. Jo pelkästään hyvä perusistunta vaatii vuosien harjoittelun, joten hevosen ratsastaminen hyvälle tuntumalle vaatii taitavan ratsastajan. Ei turhaan sanota, että ratsastaja oppii käden käytön viimeisenä. Kun hevonen liikkuu aktiivisesti takaa ja on hyvin ratsastettavissa istunta- ja pohjeavuilla, se tulee automaattisesti tasaiseksi myös kädelle. Ratsastaja ei saa koskaan vetää tai pakottaa hevosta tuntumalle vaan ratsastajan tulee pitää kädet pehmeinä, mutta tasaisena omalla paikallaan. Kun hevonen on hyvin ratsastettu pohkeella eteen ja kuuntelee istuntaa, se liikkuu rennosti koko kehon läpi ja hyväksyy vastustelematta ratsastajan valitseman ohjan pituuden. Tämä mahdollistaa käsien paikallaan pysymisen ja huomaamattoman pienet ohjasavut.

Tätä tunnetta ohjissa harjoittelimme oppilaiden kanssa alkavan vuoden kunniaksi valmennuksissa ja myös kotitallin tunneilla tuntihevosilla. Tunnit olivat antoisia ja rehellisesti en uskonut, että olisimme yhden tunnin aikana päässeet niin hyvin asiassa eteenpäin.

Cooltiger nuorena, kun sille opetettiin tuntumalla olemista ja itsekin muistan oivaltaneeni noihin aikoihin paljon uutta.

Kun olimme ratsastaneet hevosia tasaiselle tuntumalle, luonnollisesti jatkoimme tällä viikolla syventymällä pohjeapujen käyttöön. Ratsastajan pohkeilla on kaksi tehtävää: liikuttaa hevosta eteenpäin ja sivulle. Ensin keskitymme eteenpäin ajavan pohkeen käyttöön.

Yksinkertaisuudessaan hevosta ratsastetaan eteenpäin käyttämällä molempia pohkeita yhtä aikaa satulavyön takana ja hellittämällä heti, kun hevonen reagoi eteenpäin. Tämä simppeli asia pitäisi olla kaikille ratsastajille itsestäänselvää, mutta valitettavasti on hyvin tavallista, että ratsastaja käyttää pohkeita koko ajan vahingossa kuuntelematta hevosen reaktioita tai tasapainottamaan omaa istuntaansa.

Kaikkien ratsastajien mieleen olisi pehmellä tuntumalla kulkeva hevonen, joka reagoisi energisesti kevyeeseen pohkeeseen. Jotta tähän päästään, ratsastajan tulee hallita oma istunta ja raajansa, ja samalla tarkkailla hevosen reaktioita niin että hän voi antaa pohkeella haluamansa paineen ja pystyy poistamaan paineen heti, kun hevonen reagoi eteenpäin. Pohjeavun voimakkuus riippuu hevosesta: kuinka pitkälle se on koulutettu ja kuinka herkkä se on pohkeelle.

Pohjeapu voidaan opettaa hevoselle tai sen herkistämistä voi harjoitella helpoiten käynti - seis - käynti tehtävällä, jolloin hevonen pysyy rentona ja tasapainossa. Pohkeilla ei kannata puristaa hevosta pitkäaikaisesti vaan ennemmin käyttää pohkeita "napauttamalla". Kun hevonen reagoi vähänkään eteenpäin, pohje hellitetään kokonaan irti ja samalla myödätään käsiä suuta kohti. Kun tämä alkaa sujua voi siirtymisiä tehdä myös muissa askellajeissa ja pyrkiä saamaan hevonen aina vain pienemmillä pohjeavuilla eteenpäin. Mikäli hevonen ei reagoi ollenkaan, otetaan ensin avuksi ääni (maiskutus) ja raippa.

Eteenpäin ajavaa pohjeapua harjoiteltaessa hevosen ei tarvitse olla
koottuna vaan ennemmin "mukavuusalueella".
Ratsastajan on parempi keskittyä alkuun vain hevosen reaktioihin pohjetta annettaessa. 

Haastan myös kaikki muutkin, kuin omat oppilaani, käymään läpi hevosensa kanssa nämä kaksi tärkeää asiaa huolimatta siitä, kuinka pitkälle hevonen on koulutettu. Uskokaa pois, se kannattaa.

Oikein mukavaa torstaita kaikille ja kärsivällisyyttä treeneihin!

Essi

p.s. Luottotallityttöni lähti ulkomaille hakemaan kokemusta (terkkuja!), joten 1-2 reipasta ja luotettavaa tallityttöä/poikaa olisi tervetulleita meille, jos tämmöistä hoitoheppa kulttuuria enää on olemassa. Alkuun ainakin luvassa varusteiden putsausta, karsinoiden siivousta, heppojen hoitoa, varustamista, kävelyttämistä ja palkaksi vain hyvää mieltä ja hevoskokemusta. Mielellään asuisitte lähellä tallia tai teillä olisi kyyti, koska sitä en voi järjestää.  Jos tämmöisiä helmiä on vielä olemassa niin ilmiantakaa itsenne minulle :)

Täällä ollaan taas

Aikaa on vierähtänyt, kun viimeksi kirjoitin blogia. Ajattelin jopa, että blogin pito on mennyttä elämää. Tuntui keväällä ja alkukesästä, etten vaan enää ikinä never ever ehdi kirjoittaa/ kuvata yhtään mitään ja onko minulla mitään järkevää sanottavaakaan.. mutta sitten muutama rohkea on kysynyt milloin kirjoitan taas ja ajatus itselläkin ollut esim kuvata hevosista materiaalia, joten täällä ollaan ja asiaakin olisi taas enemmän kuin koskaan! Mistä sitä aikaa saisi lisää?

Toivottavasti luette vielä näitä kirjoituksiani, katsotte kuvia ja videoita ja kestätte välillä pienet tauot myös.

Yli puoli vuotta siitä, kun muutettiin uudelle talolle ja täytyy sanoa, että vieläkin on muuton tuntua, kun eteisessä on pari laatikkoa epämääräistä tavaraa purkamatta ja perähuoneessa minun vaatteita kassissa. Minulle on tullut yllätyksenä, kuinka kauan kotiutuminen uuteen paikkaan aikuisiällä vie. Nuorena sitä vain muutti uuteen asuntoon, uuteen kaupunkiin ilman minkäänlaista jännitystä tulevasta tai pohdintoja millaiset naapurit, millainen liikenne, millainen kauppamatka jne. Eihän meillä ole edes paljon matkaa vanhalle talolle eli periaatteessa ollaan samalla kylällä, kun postinumerokin pysyi samana, mutta silti on tuntunut oudolta tämä muutto välillä. En sano, että olisin vielä kotiutunut. Se vie varmasti aikaa. Joku sanoi minulle, että "kyllä kotiutuminen aikuisena vie useamman vuoden". Olin ihan huuli pyöreänä, että näinkö se on. Onko teillä kokemusta aiheesta?

Kotiutumistani helpottaisi, jos hevoset olisivat samassa pihassa, koska silloin en tältä tontilta ehtisi poistua, kuin valmennusten pitoon toisille talleille ja kauppaan, mutta ainakaan lähitulevaisuudessa hevoset eivät ole muuttamassa mihinkään Niemelästä. Tällainen ajatus oli jossakin vaiheessa, että kaikki eläimet tulisivat tänne samaan pihaan, mutta aina ei kaikki elämässä mene, kuin suunnittelee ja nyt tuntuu vahvasti siltä, että Niemelässä on hevosten kanssa toimimiseen kaikki tarvittavat jutut valmiina, joten miksi siirtää niitä tänne. Myös Niemelän tallilla on keskeneräisiä juttuja, joten panostetaan nyt niihin ja pystyn samalla jatkamaan tallin pitoa normaalisti.

Kulkeminen tallille on toistaiseksi sujunut hyvin ja koska lapsetkin ovat jo vähän isompia (ei yhtään vaippaikäistä, jee!) niin mikäs siinä. Ollaan esikoisen kanssa tehty eväät mukaan ja näin kesällä varsinkin tallilla on vietetty aikaa samalla tavalla kuin kotona. Onneksi siellä on toimisto, jossa voi juoda kahvit ja syödä eväitä.

Tykkään kyllä uudesta talostamme ja sen rauhallisesta ympäristöstä. Iso ihana piha on tarjonnut avaramman tilan lisäksi meille tai tarkennetaan, että minulle uuden harrastuksen: kasvihuoneessa värkkäilyn ja kukkien kastelun! En uskalla nyt tässä sanoa ihan puutarhan hoito, koska ei nyt muutaman kesäkukan perusteella vielä niin laajasta harrastuksesta ole kyse, mutta "kukkien-kastelu-harrastus" voisi kuvastaa hyvin tätä tilannettani kasvirintamalla. Pihakukkien lisäksi kasvihuoneessa on erilaisia salaatteja, yrttejä ja tomaatteja, joista osa on jo löytänyt tiensä meidän ruokapöytään. Pihan hoito on tuonut mukavaa vastapainoa hevoshommille ja lehmien hoidolle. Olen ottanut kukka-asiat rennosti, joten myös nokkoset ja rikkaruohot ovat saaneet rehottaa. Kitketään, kun ehditään. Kastelemisessa olen kuitenkin ollut reipas, koska tämä kesä on ollut niin kuiva.

Hevosten kuulumiset lopuksi eli ratsastustunnit alkoivat taas kevään korvalla ja ne on menneet todella mukavasti. Rakastan kyllä tuota opettamishommaa; toisten edistyminen ja ilahtuminen asioiden hoksaamisesta tuovat minullekin niin paljon. Itse olen kevään ja kesän ratsastanut säännöllisesti päivittäin, enimmäkseen meidän nuoria hevosia, mutta en ole kokonaan vieläkään heittänyt haavetta kisakentille palaamisesta romukoppaan. Sitteku sitteku sitteku on aikaa :)

Arizona varsoi oripojan viime viikolla ja onneksi ymmärsi tehdä sen päiväsaikaan niin ei tarvinnut yöunia menettää. Kaikki meni hyvin vaikka tamma oli ensikertalainen. Varsa on melko vilperi. Naurettiin, kun se yritti peruuttaa minun päälle ja potkaista. Tosi söpöä vai onko. Toivottavasti ei tee samaa parin vuoden päästä.. Ollaan kutsuttu varsaa Leo Leijonaksi, kun se syntyi Leon päivänä. Vilmalla on ylläpidossa isompi poni Matti, jonka kanssa yhteistyö on alkanut sujumaan tosi hyvin. Matti on aika herkkä sielu, mutta erittäin kiltti ja kuuliainen ratsastaa. Vähän ovat päässeet hyppäämäänkin, joten eiköhän se siitä Vilmankin hevosharrastus etene. Bongon koko ja ikä alkoi tulla Vilman edistymisen tielle, mutta Vilma ratsastaa Bongolla edelleen normaalisti Matin liikuttamisen lisäksi ja Bongo tekee myös kevyitä lasten tunteja ja talutusratsastusta.

Tänään on ollut erittäin sateinen aamu, mutta toivotaan, että päivä kirkastuu vielä. Olen lähdössä Raaheen valkkujen pitoon. Kaunista keskiviikkoa kaikille ja olkaa kiltisti!

Muuttopuuhissa

Viikko uudessa kodissa on vierähtänyt nopeasti. Tasan viikko sitten kannettiin miehen kanssa huonekaluja hevoskuorma-autoon. Tuotiin aluksi vain tarpeelliset jutut tänne ja pikkuhiljaa päivittäin olen käynyt hakemassa lisää tavaraa samalla, kun olen käynyt hoitamassa hevoset Niemelässä. Meillä on hyvin aikaa tyhjentää ja siivota vanha koti ennen sinne saapuvia uusia asukkaita. Vaikka kiire ei vanhalta kodilta pois olisi ollutkaan, niin päätettiin yöpyä täällä silti niin pian kuin mahdollista. Esikoisen koulu vaihtui syysloman jälkeen ja täältä on sinne koulukuljetus. Ja täytyy tunnustaa, että ei maltettu jäädä enää vanhaan kotiin. Haluttiin kaikki päästä tänne ASAP! :)

Uuden kodin pihapiiri aamuhämärissä

Viime viikonloppu ja alkuviikko meni siivoillessa. Uunin päältä purettiin vanha lämminvesivaraaja niin siitä tuli melko sotku pitkin olohuoneen lattiaa ja seiniä, mutta se on onneksi enää muisto vain. Meillä kävi maanantaina ammattisiivoaja tekemässä muuttosiivouksen ja päivittäin on tullut sitten käytyä vielä paikkoja läpi. Pikkuhiljaa alkaa selkenemään, että mitä tavaraa mihinkin kaappiin laitetaan ja myös hieman enemmän oman kodin tunnelmaa tullut, kun olen tuonut omia tärkeitä tavaroita tänne. Tänään on jo sitten malttanut välillä vähän hengähtääkin keittiön puusohvalla ja nostaa jalat kohti kattoa.

Uuden kodin kahdessa makuuhuoneessa on pönttöuunit, jotka on minusta kauniit ja lämmityksen kannalta käytännöllisetkin. Ja nämä vanhat väliovet makuuhuoneisiin ovat ihanat!
Suunnitelmissa on jossain vaiheessa purkaa vanhat lautalattiat esiin.

Muuton myötä meille tuli tänään lisää pihvirotuisia emolehmiä tai ne ovat vielä hiehoja, jotka eivät ole kantavia, mutta onneksi hankimme vajaa vuosi sitten niille sopivan oman siitossonnin. Hän eli Mini nimeltään pääsee sitten tutustumaan aikanaan uusiin tyttöihin. Päivemmällä tein kotihommia ja samalla lämpesi leivinuuni ja molemmat pönttöuunit. Meillä on vain yksi ainokainen puunkantokori täällä, jonka mies aina jättää ulkosaunalle, joten täytin vielä pönttöuunien läheisyydessä olevat puuarkut pikkupuilla valmiiksi ja vein ulkosaunalle pahvilaatikolla pikkupuita. Hankintalistalle pitänee laittaa lisää koreja puunkantoa varten. Meillähän saattaa mennä muuten ukon kanssa sukset ristiin tuon yhden korin takia :)

Luminen piha auringonpaisteessa on kuin talven ihmemaa.

On tämä meidän uusi koti kyllä niin ihana. Ei pelkästään sen takia, että on enemmän tilaa ja emolehmät samassa pihassa, vaan täällä on semmoista aidon vanhan maatalon tunnelmaa. Meillä oli eilen miehen kanssa keskustelua siitä, että onko muuttaminen tänne muuttanut meissä itsessä tai meidän koko perheessä jotain. Molemmilla oli onnellisempi olo ja uutta virtaa. Eikö se kerro jo aika paljon!

Ihanaa viikonloppua muruset!
Nauttikaa elämästä - minä ainakin aion!

Häät 10.10

Meidät vihittiin 10.10.2017.. mutta miksi juuri 10.10. ja vielä arkipäivänä? Tuo oli kysymys, johon törmäsimme usein tämän syksyn aikana. Mieheni edesmennyt pappa olisi täyttänyt tuona päivänä 100-vuotta ja lisäksi tapasimme mieheni kanssa toisemme noin 10 vuotta sitten. 10.10 on myös Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Päivä tuntui juuri oikealta meille. Appiukkoni kyllä epäili puhetta pitäessään, että valitsin kyseisen päivän siksi, että mieheni ei koskaan unohtaisi sitä :)

Tilasin hääpuvun JJ´S Houselta omien mittojeni mukaan ja puku oli täydellinen!
Vihkisormukseksi valikoitui Kultajouselta siro valkokultainen timanttisormus.
Kuva: Irmeli Kukka

Kuva: Marko Luoto/ Nastymonkeey

Meidät vihittiin perinteisesti kirkossa ja täytyy tunnustaa, että eniten jännitti alttarille kävely. Onneksi oli oma isä kävelemässä vierellä ja lupasi pitää pystyssä. Kun selvisin alttarille asti niin loppu meni erittäin luontevasti. Papin puheista päällimmäisenä jäi mieleen se, että avioliittolupauksessa ei sanota, että rakastaa joka hetki, vaan niin kuin sana kertoo, luvataan vain tahtoa. Tuo oli minusta aika hyvä ajatus. Tottakai me toisiamme rakastetaan, mutta eihän se arki pitkässä parisuhteessa kenelläkään ole pelkkää iloa ja rakkautta. Aina joskus se vaatii vähän enemmän sitä tahtoa.

Kirkosta poistuttiin avioparina Myrskyluodon Maijan tahtiin ja tuosta sävelmästä saan todennäköisesti jatkossa vieläkin isommat kylmät väreet kuin aiemmin. Se oli hieno hetki.

Vihkimisen jälkeen otettiin hääkuvia kirkon edustalla ja Paavolan museolla Marko Luodon (Nastymonkeey) kanssa ja olen erittäin tyytyväinen kuviin. Suosittelen lämpimästi! Olen saanut osan koevedoksista ja muutama Markon kuva on tässäkin postauksessa. Marko kuunteli hyvin toiveitamme, mutta toteutti myös samalla omaa visiotaan ja sai taidokkaasti kylmissään värjöttävästä hääparista varsin edustavia kuvia. Oi kyllä! Häissämme satoi iltaan saakka.. mutta sehän tuo kai onnea?

Kuva: Marko Luoto/ Nastymonkeey 

Tässä oiotaan hääpuvun helmaa kuvausta varten. Vaaleanpunainen takki: H&M. Kuvat: Irmeli Kukka

Mieleisen hääkimpun loihti Kukkakauppa Kamilla Paavolassa

Minulla oli yhteensä kolme morsiusneitoa ja tässä kuvassa yksi heistä:
Rakas ystäväni Marika, joka vastasi myös päivän koskettavasta lauluesityksestä.

Kotimaiset käsin kierrätysmateriaalista valmistetut Siipikorvikset:
My Favourite Piece, Leather Feather Collection.
Hääkampauksen teki Laukkaletti, Paavola.
Hiuskoru: zina.fi

Ruokailu järjestettiin Paavolan seurakuntatalolla, jossa kävin morsiusneitoni kanssa edellisenä iltana koristelemassa valmiiksi. Häämenu sisälsi muusin, perinteistä lihapataa meidän omasta naudasta, supermummon puolukkasurvosta, omenavihersalaattia sekä rieskaa ja juustoa. Jälkiruaksi oli kahvi ja kakku. Mieheni isä piti koskettavan puheen ja rakas ystäväni lauloi Stellan Häävalssin, jonka sanoituksia oli myös meidän hääkutsuissa. Luulin, että olin selvinnyt päivästä kyynelehtimättä, mutta tässä vaiheessa aloitin senkin edestä.

Kuvat: Irmeli Kukka 

Vieraskirjana toimi taulu, johon vieraat saivat pudottaa puusydämen omalla tekstillä.
Tämä taulu tulee uuden kodin seinälle muistoksi häistä.

Kumpikin on että nyt se kakku pöytään ja äkkiä niin päästään kattoo missä se kaappi seisoo..

..ja niinhän siinä kävi, että mie polokasin ennenku toinen ehti kissaa sanua! Hah.

Ihana morsiusneitoni Tiina askarteli kakkuviirin.

Meillä oli illanviettopaikaksi varattu metsästysseuran maja, jossa ilta kului ulkotulien loimussa savusaunan ja paljun kera rentoillen. Iltapalaksi vieraille mökillä oli erilaisia salaatteja, leipää sekä highlanderin ribsejä ja sisäfileepihvejä.

Olen niin onnellinen, kun kaikki sujui hyvin häissä ja osasin nauttiakin päivästä stressaamatta liikaa. Paikalla oli meille tärkeitä ihmisiä ja häät oli aika intiimit, koska vieraita oli vain noin 30. Häitään järjestäville morsiamille antaisin tällä kokemuksella vain yhden vinkin ja se kuuluu:

Don´t stress- everything is going to be perfect!

Kuva: Irmeli Kukka. Kuvauspaikka: Paavolan Museo

Rakkauden täyteistä perjantaita

ja viikonloppua teille!
Toivoo entinen neiti, nykyinen rouva.

Kohti unelmien kotia

Aikaa on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Hääkiireet ja muut muutokset elämässä ovat pitäneet minut ja koko perheen kiireisenä. Viimeksi kirjoitin, että häihin on aikaa noin kolme viikkoa. No nyt niistä häistä ON yli kaksi viikkoa aikaa. Ei voi muuta kuin todeta, että päivät juoksevat vauhdilla. Naimisiin menon johdosta sukunimeni vaihtui. En koe, että elämä aviossa tuntuisi mitenkään erilaiselta, mutta on todella ihana, että lopulta menimme naimisiin ja mikä olisi ollut parempi päivä siihen kuin 10.10. En nyt kuitenkaan avaa tässä tämän enempää häistä tai päivän merkityksestä teille, koska niistä on tulossa pian oma rakkausöveripostaus kuvien kera.

Kirjoitin myös viimeksi, että muutakin jännää on häiden lisäksi tapahtumassa. Instagramissa paljastin jo, että meistä tuli virallisesti uuden kodin omistajat. Sydän tekee kyllä jo tätä kirjoittaessa jotain ylimääräisiä pomppuja, mutta voi olla että pääsemme aloittamaan muuton jo viikonloppuna. Kun kävin ensimmäisen kerran talolla, jota Moisalaksikin kutsutaan niin tiesin heti, että siitä tulee meidän koti! Kuulostaa kliseiseltä, mutta näin se meni. Kyseessä on vanha maalaistalo ja pihapiiri, josta löytyy navetta, konesuoja ja ihania punaisia hirsiaittoja. Päärakennus on yli sata vuotta vanha ja juuri sellainen, josta olen unelmoinut!

Kun istuin ensimmäistä kertaa talossa päätykamarin sohvalla, josta näkee koko talon läpi pirtin isoihin ikkunoihin saakka niin kauan kadoksissa ollut sisustusintoni lähti täyteen laukkaan. En malta odottaa, että saa pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata kohti uutta sivua elämässä. Osa naudoistamme on jo muuttanut uuteen paikkaan. Hevoset ovat vielä vanhalla tallillaan ja jäävätkin sinne ainakin toistaiseksi. Ehkä vielä joku päivä kaikki eläimetkin löytävät tiensä tuon talon ympärille.

Oikein ihanaa torstai-iltaa kaikille.

Lupaan myötä- ja vastamäessä, että teen pian hääpostauksen!

- Essi

p.s. Tarkkasilmäisimmät huomasivat varmaan, että vaihdoin blogin otsikoksi "Elämää tallilla ja talossa", joka kuvastaa minusta paremmin blogin sisältöä.. plus ajattelin pedata jo valmiiksi sitä kuvatulvaa mikä meidän ihanasta uudesta kodista on tulossa!